Eroon biotunnistuksen harhaluuloista, osa 2

Huijausmahdollisuuksien lisäksi biotunnistukseen liittyy muitakin harhakäsityksiä. Korjataanpa vielä muutama biometriseen kulunvalvontaan liittyvä turha huolenaihe.

Kulunvalvonnan hallinnointiin ei tarvita tekniikan erityisosaamista eikä isoja investointeja

Biometriikkaan liitetty kulunvalvonta on nykyisin helppo asentaa ja ylläpitää. Verkkopohjainen kulunvalvonta ei vaadi kalliita ja raskaita, vain IT-nörttien hallitsemia tietojärjestelmiä.

Biometrinen tunnistus yleistyy myös kodeissa. Järjestelmän ja ohjelmiston pitää olla siis simppeliä käyttää mattimeikäläisellekin. Palvelimelle langattomasti ja suojattuna tallentuvia kulunvalvontatietoja voi seurata yksinkertaisesti omalta tietokoneeltaan. Myös työajanseuranta onnistuu saman tien. Tämä yleisesti kalliina pidetty palvelumuoto tulee esimerkiksi Easynet-palvelussa kaupanpäälle!

Sormenjälkesi on turvassa – se ei tallennu kuvana

Sormenjälkilukijaan tai muuallekaan biometriseen järjestelmään ei tallenneta varsinaista kuvaa sormenjäljestä, vain sen matemaattinen mallinnealgoritmi, joka sekin on digitaalisesti salattu. Sormenjälki ei voi joutua vääriin käsiin.

Sitä paitsi, yhteen kulunvalvontatuotteeseen luotua mallia ei pysty käyttämään jossain toisessa biometrisessä järjestelmässä.

Levittävätkö biometriset systeemit tauteja ja bakteereja?

Tämä yllättävän usein kuultu kysymys on sikäli erikoinen, että jos ei uskalla bakteerien pelossa koskettaa sormenjälkilukijaa, miten rohkenee koskettaa itse oven kahvaa avatakseen/sulkeakseen oven?

No, tämäkin huoli on turha. Koskaan en ole kuullut kenenkään sairastuneen sormenjälkilukijasta. Lukijoissa käytetään kehittynyttä antimikrobista tekniikkaa. Se estää bakteerien kasvua alustassa, johon sormi tai käsi asetetaan tunnistusta varten.

Kysy, niin sinulle vastataan

On luonnollista, että uusi tekniikka herättää kysymyksiä ja vääriä käsityksiä. Eikä ”tyhmiä kysymyksiä” tietysti olekaan, kun pohtii uudentyyppisen turvatuotteen käyttöön ottoa.

Kannattaakin ottaa selvää biometriseen kulunvalvontaan liittyvien tuotteiden ominaisuuksista käyttäjän kannalta ja kysyä rohkeasti lisää maahantuojalta tai jälleenmyyjältä jos mieltä askarruttava asia ei selviä.

Turvalukkari toivottaa bloginsa lukijoille turvallista uutta vuotta 2013!

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Eroon biotunnistuksen harhaluuloista, osa 2

Vastaa käyttäjälle jorma.ikavalko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *