Terveisiä Euroopan turvallisuusmessuilta!

Turvalukkari on viime viikkoina reissannut Euroopan suurimmilla kansainvälisillä turvallisuusalan messuilla. Syyskuun lopulla oli Saksassa oli Security Essen 2014, ja lokakuussa vuorossa oli puolestaan Tukholman Skydd 2014.

Noilla messuilla todella näki miten turvallisuus- ja suojeluala kehittyy, ja millä tavalla uusin teknologia kytkeytyy turvallisuuteen ja valvontaan liittyviin tuotteisiin ja palveluihin. Seuraavassa muutamia pointteja, joita messuilla nousi esiin ja osui silmään.

Mobiilisovelluksia joka lähtöön

Älypuhelimet, tabletit ja ylipäätään mobiilit päätelaitteet kuuluvat nykyisin erottamattomana osana turvallisuuden työkaluihin.  Niillä avataan ovia, hallitaan turvallisuuspalveluja ja kulunvalvontaa, valvotaan kohteita ja paljon muuta.

Verkon ja mobiilin kehittyvät ratkaisut säästävät kustannuksia ja tehostavat toimintaa. Erilaisiin verkkopohjaisiin turvallisuusjärjestelmiin onkin tarjolla yhä runsaammin mobiilisovelluksia esimerkiksi hälytysjärjestelmien, kulunvalvonnan ja videovalvonnan tueksi. Sovellukset muun muassa ohjaavat ja helpottavat lukitusten ajastusta ja avaamista sekä tilojen ja sisäänpääsyn valvontaa.

Lisää laatua ja älykkyyttä kameravalvontaan

Valvontakameroiden terävyys on kehittymässä todella laadukkaaksi. Nyt tarjolle on jo tullut valvontakameroita, jotka tuottavat resoluutioltaan ällistyttävän tarkkaa 3840 x 2160 pikselin kuvaa. Nykyisillä IP-kameroilla saa kaukaakin kuvatusta kohteesta irti todella selkeitä yksityiskohtia.

Videovalvontaan voi yhdistää myös älykästä tekniikkaa, joka analysoi automaattisesti videokuvan tapahtumia. Tämä paitsi tehostaa valvontaa ja yksilöi tapahtumia reaaliajassa, myös estää vääriä hälytyksiä.

Nyt on tullut myös kameroita, jotka tarvittaessa pikselöivät automaattisesti ihmisen kasvot. Tästä on hyötyä, kun halutaan turvata kuvattavien yksilönsuojaa.

Asiakas haluaa helppoutta

Turvallisuuteen liittyvä teknologia kehittyy kovaa vauhtia, tämä on selvää. Samalla asiakkaat edellyttävät yhä räätälöidympiä ja tehokkaampia ratkaisuja, joiden käyttö ei kuitenkaan vaadi korkeaa teknistä osaamista.

Juuri tähän vaikeaan yhtälöön nykyisin satsataan: yhä monimutkaisempaa tekniikkaa, mutta yhä helpompaa käyttää.  Tuotteiden vaivaton asennus, huolto, käyttö ja tarvittaessa laajennus ovat nyt keskeisessä roolissa turvallisuusratkaisuissa.

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *