Sujuvampaa kulunvalvontaa, kiitos!

Yksi kulunvalvontajärjestelmän tärkeimmistä ominaisuuksista on luotettavuus. Jossain on mennyt pieleen, jos työntekijät eivät pääse työpaikalleen tai asiattomat kulkevat esteettömästi rakennukseen sisälle.

Eräs asiakkaamme tuskastui entiseen, noin kolme vuotta vanha kulunvalvontajärjestelmäänsä, koska osa käyttäjistä jäi usein ilta-aikaan ulos ovien taakse eikä uusien käyttäjienkään lisääminen aina onnistunut. Mikä pahinta, edes asennusliike ei osannut korjata ongelmia.

Kun vastuu järjestelmän toimivuudesta siirtyi asiakkaalle, käytännössä ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin uusia koko kulunvalvontajärjestelmä.

Vanhan tilalle uuden sukupolven kulunvalvontaa

Asiakkaamme sai entisen tilalle uuden TCP/IP-pohjaisen kulunvalvontajärjestelmän, jossa kaikki laitteet kytkeytyvät samaan verkkoon. Järjestelmän ylläpito tapahtuu helppokäyttöisen PC-sovelluksen avulla.

Kun laitteet muodostavat keskenään yhteisen tietoverkon, on käyttäjien hallinnointi ja laitteiden ylläpito vaivatonta, koska muutokset tehdään vain kertaalleen yhteen paikkaan.

Sisäänkäynnit varustettiin nykyaikaisilla etälukijoilla. Lukot avautuvat, kun vilauttaa kulkukorttia tai avaimenperätunnistetta lukijalle. Korkeampaa turvallisuustasoa vaativat tilat varustettiin biometrisillä lukijoilla – sisäänpääsy edellyttää tunnistusta henkilön sormenjäljen avulla.

Kriteeriksi huoleton ja joustava järjestelmä pitkälle tulevaisuuteen

Kun suunnittelee kulunvalvontajärjestelmän valintaa, kannattaa myös miettiä, miten se kestää aikaa ja miten sen ylläpito onnistuu.

  • Onko järjestelmä toteutettu nykyaikaisilla ratkaisuilla vai onko se jo pian käytöstä poistuvaa tekniikkaa?
  • Onko järjestelmän ylläpito ja huoltaminen vaivatonta? Pystyykö järjestelmän toimittaja tarjoamaan laitteistolle tarvittavan teknisen tuen ja huoltosopimuksen?
  • Onko laitevalmistaja iso kansainvälinen toimija, jolta löytyy tuotetuki nyt ja tulevaisuudessa vai onko kyseessä pieni paikallinen valmistaja?
  • Voiko kulunvalvontajärjestelmää laajentaa tarpeen tulleen helposti vai vaatiko laajentaminen isoja ja kalliita muutoksia?

Kaikki edellä mainitut kysymykset ovat tärkeitä, vaikka vastaukset niihin eivät ole aina yksiselitteisiä. Mieltä askarruttavissa asioissa kannattaakin ottaa aina yhteyttä asiantuntevaan maahantuojaan tai jälleenmyyjään.

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *