Paketoi kuluvalvontaan turvallisuuden mukaiset tunnistautumiset

Kulunvalvonnan tunnistautumiselle löytyy nykyisin monta metodia ja erityyppistä tekniikkaa. Mikä niistä sitten on paras? Vastauksena on näin kättelyssä, että yhdistelemällä ja räätälöimällä saa kulunvalvontaan juuri omiin tarpeisiin sopivat systeemit.

Vertaillaanpa kuitenkin eri mahdollisuuksia.

Kulunvalvonnassa sisäänpääsy on perinteisesti kontrolloitu PIN-koodilla tai vastaavalla tunnusluvulla. Ihannetilanteessa sen tuntee vain henkilö, jolla on kulkulupa. Systeemi on helppo ja kätevä ainakin siihen asti kun tunnusluku ei pääse unohtumaan.  Varsinainen ongelma on, että tunnusluvut voi selvittää urkkimalla tai ne voivat muuten ”vuotaa” muiden tietoon. Yksinkertaisella lisälaitteella koodin selvittäminen onnistuu helposti näppäilyn jälkeen.

Astetta turvallisempia ovat kulkukortit. Kulkukortti on henkilökohtainen ja se kulkee vaivattomasti mukana. Sähköiset kulkukortit ovat käteviä myös kulunvalvonnan kannalta. Käyttöoikeuksia voi poistaa ja lisätä helposti, ja oikeuksia voi määritellä tilakohtaisesti. Kulkukortti on kuitenkin irrallinen esine, ja sellaisilla on aina riski kadota tai tulla anastetuksi.

Biometrinen tunnistautuminen eli tunnistautuminen esimerkiksi sormenjäljestä, silmästä tai kasvonpiirteistä on uudempaa teknologiaa.  Biotunnistuksen etuna se, että ”avain” kulkee aina mukana, se on mahdoton hukata. Sormenjäljen väärentäminen on äärimmäisen vaikeaa ja laadukkaissa lukijoissa jokseenkin mahdotonta.

Samassa lukijassa voi olla monta tunnistustapaa

Eri tunnistustavoilla on siis omat etunsa ja turvallisuustasonsa. Kun suunnittelee kulunvalvontaa, järjestelmää ei kannatakaan jättää yhden ”kortin” varaan. Tunnistuksen taso kannattaa aina valita suojaustarpeen mukaan.

Esimerkiksi henkilökunnan parkkihalliin saattaa riittää, kun ovesta voi kulkea pin-koodilla. Toimiston oven avaaminen vaatii turvallisempaa tapaa – kulkukorttia tai sormenjälkeä. Jos tilassa säilytetään salassa pidettävää materiaalia, tunnistautuminen kannattaa varmistaa kahdella toiminnolla, esimerkiksi sormenjäljen ja kulkukortin yhdistelmällä.

Parhaimmillaan kulunvalvonta on siis silloin kun sinun pitää muistaa jotain (tunnusluku), olla jotain mukana (kulkukortti) ja varmistaa tunnistautuminen yksilöllisellä tavalla (biotunnistus).

Kulunvalvonnan voi räätälöidä yhdelläkin useilla tunnistustavoilla varustetulla kulunvalvontalukijalla eri tilojen sekä eri vuorokauden- ja viikonaikojen mukaan.  Samaan lukijaan voi yhdistyä jopa kameran ottama kuva lukuhetkellä.

Eikä räätälöitävyys tähän lopu. Samaan kulunvalvonnan käyttöjärjestelmään voi liittää myös työajanseurantaa, avaintenhallintaa tai vaikkapa kameravalvontaa. Mahdollisuuksia siis riittää, ja onneksi on asiantuntijoita, jotka auttavat kulunvalvonnan suunnittelussa ja tuotteiden valinnassa.

Tässä kohtaa vuotta Turvalukkarin on aika kiittää lukijoita, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta. Vuosi 2014 on ollut juhlavuotemme ja vaikka emme sitä erityisesti juhlineet on tämä vuosi ollut meille muuten menestyksellinen.

Kiitos siitä Teille hyvät lukijat ja asiakkaamme. Kiireetöntä ja turvallista joulua!

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *