Huijausmahdollisuuksien lisäksi biotunnistukseen liittyy muitakin harhakäsityksiä. Korjataanpa vielä muutama biometriseen kulunvalvontaan liittyvä turha huolenaihe.
Kulunvalvonnan hallinnointiin ei tarvita tekniikan erityisosaamista eikä isoja investointeja
Biometriikkaan liitetty kulunvalvonta on nykyisin helppo asentaa ja ylläpitää. Verkkopohjainen kulunvalvonta ei vaadi kalliita ja raskaita, vain IT-nörttien hallitsemia tietojärjestelmiä.
Biometrinen tunnistus yleistyy myös kodeissa. Järjestelmän ja ohjelmiston pitää olla siis simppeliä käyttää mattimeikäläisellekin. Palvelimelle langattomasti ja suojattuna tallentuvia kulunvalvontatietoja voi seurata yksinkertaisesti omalta tietokoneeltaan. Myös kevyt versio työajanseurannasta onnistuu saman tien. Tämä yleisesti kalliina pidetty palvelumuoto tulee esimerkiksi Easynet-palvelussa kaupanpäälle!
Sormenjälkesi on turvassa – se ei tallennu kuvana
Sormenjälkilukijaan tai muuallekaan biometriseen järjestelmään ei tallenneta varsinaista kuvaa sormenjäljestä, vain sen matemaattinen mallinne algoritmi, joka sekin on digitaalisesti salattu. Sormenjälki ei voi joutua vääriin käsiin.
Sitä paitsi yhteen kulunvalvontatuotteeseen luotua mallia ei pysty käyttämään jossain toisessa biometrisessä järjestelmässä.
Levittävätkö biometriset systeemit tauteja ja bakteereja?
Tämä yllättävän usein kuultu kysymys? Lukijoissa käytetään kehittynyttä antimikrobista tekniikkaa. Se estää bakteerien kasvua alustassa, johon sormi tai käsi asetetaan tunnistusta varten. Lukijoita ja niiden lukupintoja voi puhdistaa normaalisti muun siivouksen yhteydessä.
Kysy, niin sinulle vastataan
On luonnollista, että uusi käyttöön tuleva tekniikka herättää kysymyksiä ja vääriä käsityksiä. Eikä ”tyhmiä kysymyksiä” tietysti olekaan, kun pohtii uudentyyppisen turvatuotteen käyttöönottoa.
Kannattaakin ottaa selvää biometriseen kulunvalvontaan liittyvien tuotteiden ominaisuuksista käyttäjän kannalta ja kysyä rohkeasti lisää maahantuojalta tai jälleenmyyjältä, jos mieltä askarruttava asia ei selviä.